Raamattukoulu Osa 1

13.11.2022

Teksti: Jari Grönstrand. Kuva: Eero Ketola

Nimeni on Jari Grönstrand ja toimin tällä hetkellä harjoittelijana Salon Helluntaiseurakunnassa. Harjoittelu jakso alkoi syyskuussa ja kestää aina joulukuuhun asti, jonka jälkeen olen virallisesti suorittanut Ison kirjan 3,5 vuotta kestäneen seurakunta työntekijä- linjan. Opiskelin myös Iso kirja opintojen ohella Alphacrucis Collegen (AC) tarjoaman Bachelor of Theology (Bth) -tutkinnon.

Oma matkani Raamattukouluun alkoi jo vuotta ennen kuin varsinaisesti tein päätöksen lähteä opiskelemaan Raamattua syksyllä vuonna 2018. Muistan kuinka, Jumala alkoi puhua Raamattukoulusta erään ystävän kautta, sekä jossain kohtaa myös omaan sydämeen. En tuolloin vielä nähnyt itseäni opiskelemassa Raamattua. Sillä elämän tilanne oli vakaa ja itselläni oli tarkoitus ruveta pyrkimään omia unelmia kohti.

Useiden vahvistusten kautta olin jo ymmärtänyt Jumalan tahdon elämässäni, joka oli askel Raamattukoulua kohti, mutta en halunnut luovuttaa omia unelmia, sillä Raamattukouluun astuminen tarkoitti omien unelmien siirtämistä syrjään.

Muistan vielä tilanteen, jossa sanoin Jumalalle, että hyvä on minä lähden mutta tietyt asiat täytyy toteutua tietyllä tavalla. Esimerkiksi tahdoin omakotitalon, jossa olisi autotalli (autotalli oli tärkeä, koska minulla oli verstas täällä Salossa, jossa korjailin autoja ym. Maalliselta ammatiltani olen raskaankaluston asentaja) ja useita muita pinnallisia asioita, sillä en tahtonut lähteä, koska kaikki rakentamani oli siellä missä asuin. Lähteminen niin sanotusti tyhjän päälle pelotti suuresti minua.

Omista pyrkimyksistäni huolimatta Jumalan tahto tapahtui, ja kun rohkaistuin ottamaan uskon askeleen, niin siinä samalla Hän antoi meille upean omakotitalon sekä monia muita asioita ja paljon enemmän, joita olin lapsellisuuttani "vaatinut" Jumalalta. Enää en voinut kiertää kutsua, jota kohti Jumala tahtoi minun käyvän. Kesäkuussa 2019 muutimme Keuruulle ja aloitimme opinnot yhdessä vaimoni Katjan kanssa Isossa Kirjassa elokuussa 2019.