Lyhyt matka kärsimyksestä iloon

12.04.2020

Teksti: Eero Ketola. Kuva: Eero Ketola

Pohjois-Makedoniassa, Ohridin kaupungin lähellä, Kaneo nimisellä niemellä sijaitsee vanha, bysanttilainen kirkko. Lähellä kirkkoa, aivan järven rannalla on yli sata vuotta sitten kuolleen miehen hauta. Risti haudalla on rapistunut. Paasi on lohjennut ja sammaloitunut. haudan oikealla puolella kasvaa kirsikkapuu. Myös se on hyvin vanha. oikeastaan kirsikkapuu on kanto joka versoo aina keväisin.

Huhtikuussa, pääsäisen aikoihin puu kukkii ja pensasmainen puu on täydessä väriloistossaan. Kirsikkapuu on täynnä keväistä elämää ja tuoksuja. Kauempaa katsottuna näkymä herättää paljon ajatuksia. Kuolemasta kertovat haudan vierestä puhkeaa uusi elämä täydessä loistossaan ja kauneudessaan. Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman tapahtumapaikalta oli lyhyt matka puutarhahaudalle. Suurimman kärsimyksen ja tuskan näyttämöltä on vain pieni matka ylösnousemusaamun riemuun ja iloon. Kaneo- nimen hautaristi ja kukassa oleva kirsikkapuu sijaitsevan aivan lähellä toisiaan. Ihmisen murheen, tuskan, sairauden ja kärsimyksen keskeltä on ajallisesti lyhyt matka suurimman avun ja siunauksen hetkeen.

Jeesus haluaa olla kanssamme joka päivä.

Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuus antaa pohjan ja perustuksen ihmisen arkiseen elämään. Ilman Jeesuksen ylösnousemusta kaikki on turhaa ja ilman merkitystä. Paavali kirjoitti: " Ellei kuolleita herätetä eloon, niin syödään ja juodaan, huomenna kuollaan". Jeesuksen ylösnousemus antaa meille vakuuden turvallisesta ja todellisesta tulevaisuudesta ja toivosta. "Tyhjä" on yleensä kielteinen ilmaisu. Pääsiäisaamuna "tyhjä" on kuitenkin myönteinen ilmaisu. Jeesuksen hauta on tyhjä. "Hänet herätettiin kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu". Kalliohauta oli tyhjä. Hän on noussut ylös! Emmauksen kylään kulkevat, kaksi opetuslasta oli hyvin murheellisia. Heidän katseensa oli painettu kohti maata. He olivat murheellisia pitkäperjantain tapahtumista. Miesten usko loppui pitkäperjantaina.

Jeesus haluaa liittyä seuraamme

Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta oli kuitenkin saattanut heidät hämmennyksiin. Luukas kirjoittaa evankeliumissaan:" Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. Opetuslapset riemuitsivat ja juoksivat takaisin Jerusalemiin ilmoittamaan riemullisen uutisen. Emmaukseen matkalla olevilla opetuslapsilla oli vain lyhyt matka surusta riemuun. Pääsiäisaamun sanoma on turvallinen ja sydämen iloa tuottava "Jeesus haluaa liittyä seuraamme ja kulkea meidän kanssamme.