Jeesus kaksitoistavuotiaana pyhäkössä

08.01.2022

Teksti: Eero Ketola

Sukulaiset ja ystävät ovat arvokkaita

Jeesuksen vanhemmat matkustivat joka vuosi Nasaretista Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Jeesuksen ollessa kaksitoistavuotias vanhemmat ottivat hänet mukaansa juhlille. Juhlapäivien jälkeen Jeesuksen vanhemmat lähtivät kotiin. Kaksitoistavuotias poika jäi Jerusalemiin. Vanhemmat eivät sitä huomanneet.

"He luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivänmatkan ja etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta.; mutta kun he eivät häntä löytäneet, palasivat he Jerusalemiin etsimään häntä".

Marialla ja Josefilla oli hyvät suhteet sukulaisiinsa ja heillä oli paljon tuttavia. Jeesus tunsi vanhempiensa kautta myös sukulaisensa ja heidät, jotka olivat isän ja äidin ystäviä. Ensimmäiseksi vanhemmat etsivät Jeesusta sukulaisten ja tuttavien luota. He luulivat, että Jeesus kulki heidän kanssaan kohti kotia. Vanhemmat eivät olleet tästä huolissaan sillä he luottivat sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Heistä oli turvallista, että poika oli yhdessä sukulaisten kanssa. Ihmiset kulkivat usein suurissa seurueissa koska se toi turvan sillä matkareittien varrella saattoi olla ryöstäjiä.

Ihmiselle on tärkeää, että hänellä on hyvät välit sukulaisiin. Hyvien ystävien läheisyys ja heidän tuoma turva on hyödyllistä ja tarpeellista.

Kuva: Maj Lindman, Kuvia Jesuksen elämästä. Satakunnan kivipaino 1941

Jeesus ei kuitenkaan ollut sukulaisten ja tuttavien seurassa. Vanhemmat palasivat Jerusalemiin. Kaupungissa oli paljon juhlille tullutta väkeä ja kotiin matkaavia seurueita. Kesti kolme päivää löytää Jeesus. Löytöpaikka oli pyhäkkö, jossa Jeesus istui opettajien keskellä kuunnellen ja esittäen kysymyksiä heille. Kaikki, jotka kuulivat Jeesuksen puhuvan, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja hänen vastauksiansa.

Vanhemmat hämmästyivät ja Maria sanoi: " Poikani, miksi meille näin teit? Katso, sinun isäsi ja minä olemme huolestuneina etsineet sinua".

Lapset saattavat aiheuttaa vanhemmissa huolta ja murhetta. Jeesuksen kohdalla huoli oli turha.

"Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää olla Isäni huoneessa".

Maria sanoi Jeesukselle Joosefista: "Sinun isäsi". Jeesus sanoi taivaallista Isää, että hän on "minun Isäni". Kaksitoistavuotiaana Jeesus oli tietoinen hänen ainutlaatuisesta yhteydestään Jumalaan. Mutta hän oli kuuliainen ja tottelevainen myös vanhemmilleen " Jeesus lähti heidän kanssaan ja tuli Nasaretiin ja oli heille alamainen."

Yhteys Jumalaan merkitsee myös hyvää yhteyttä vanhempiin, sukulaisiin ja kaikkiin lähimmäisiin.